(Suomeksi vähän alempana)

If only

I could first order my mind

secondly order my PC

and then order my house,

it would all be easy.

But I often get stuck

cleaning the house.

Putting my computer in order

seems a Hercule’s task.

And I never get to ordering my thoughts.

But then, curiously,

sometimes, when I go through files,

my mind becomes clear.

And sometimes when I carry laundry piles,

I also move thoughts.

Dear reader,

I have lately been digging up worms. Mostly the said digging has happened in one of our two balconies where the previous tenant left us quite a mess. I have carried a lot of earth from there and on many days while I have been tearing up moss and grass from between huge slabs of concrete, I have encountered colonies of lifeforms that have made their home up here on the fourth floor. Something I did not expect when we signed our lease.

I am saying this to convey an image and let you read between the lines that of late, I have been cleaning a lot. I have scrubbed and wiped and carried slimy waters to and from our bathroom.

I have also, of late, arranged my computer. I have spent many rainy days in their entirety going through old systems of files. Hundreds upon hundreds of half finished images, stories and projects that have gathered sediments upon sediments of virtual dust. Gigabytes of them.

I am trying to find the concrete in there, under all the moss and earth, the beautiful ones. I want them properly named and arranged by year. I want to find the pretty rhymed poetry from ten years ago and the hilarious stories of an uncle werewolf, buried under all the disarray.

I want the old swallow's nest removed. I want the magpies to eat the worms and spiders that I leave for them on the balustrade. I want a pot of flowers. A seat from which to greet the sunrise.

It has been good times. I have been single-mindedly concentrated on creating something not new, on refreshing something old and moldy. It has brought me a morsel of peace.

Fancy that.

Dublin, Friday 14/11/2025

Jenna Arjas.

-------------------

Jospa voisinkin,

järjestää ensin ajatukseni,

toisena kannettavani

ja kolmantena huushollini,

niin silloin kaikki olisi selvää.

Mutta usein jään kiinni

luudan varteen.

Ja tiedostoihini kajoaminen

on vuori, jonka huippua en kuunaan saavuta.

En koskaan saa tartuttua korvieni välisiin asioihin.

Mutta, kuitenkin,

joskus, kun nimeän tiedostoja uudelleen,

mieleni kirkastuu.

Ja joskus, kun raahaan likaisia sukkia pesutupaan,

siirrän myös ajatuksia.

Hyvä lukija,

Olen viime aikoina kaivanut paljon matoja. Suurimmaksi osaksi toiselta kahdesta parvekkeestamme, minne edellinen vuokralainen on jättänyt tuntuvan sotkun. Olen kantanut paikalta säkeittäin multaa. Sammaleen ja korkean ruohon keskiöstä olen myös löytänyt suoranaisia ekosysteemejä, jotka ovat ilmeisen rauhassa saaneet kehittyä tänne neljänteen kerrokseen. Jotenkin, en osannut odottaa tätä kun allekirjoitin vuokrasopimustamme.

Sanon tämän luodakseni mielikuvan. On varmasti tullut selväksi, että olen käyttänyt paljon aikaa siivoamiseen. Olen kuurannut ja pyyhkinyt ja kanniskellut likavesiä parvekkeen ovesta sisään ja ulos.

Olen myös käyttänyt paljon aikaa tietokoneeni siivoamiseen. Olen käynyt läpi vanhoja kansiorakenteita irlantilaisten sadepäivien ratoksi. Tuhansittain kuvia, tarinanpätkiä ja suunniteltuja projekteja on kerryttänyt koneeni muistin syövereihin paksua virtuaalista pölyä. Gigabittejä datanöyhtää.

Yritän osua kultasuoneen, kaivaa sammaleen alta helmiä. Haluan ne nimettyä selkeästi ja järjestettyä vuosittaisiin hyllyihin. Haluan löytää nättejä, riimiteltyjä runoja vuosien takaa ja hulluja tarinoita ihmissusis edistä. Aarteita, jotka ovat hautautuneet tietokoneeni muistin unohdettuihin sokkeloihin.

Haluan hylätyn pääskyn pesän hävitettyä. Haluan harakoiden syövän kaiteelle jättämäni madot ja hämähäkit. Haluan kukkaruukun. Penkin, jolta tervehtiä nousevaa aurinkoa.

Nämä ovat olleet hyviä päiviä: olen voinut sokeasti keskittyä luomaan jotain vanhaa uudestaan, raikastaa jotain minkä sammal ja jäkälä on melkein syönyt unholaan. Tämä on tuonut mieleeni tilaa.

Kuka olisi arvannut.

(Runo on keväältä, mutta siinä tuntuu yhä olevan jäljellä ajankohtaisuutta. Ja käännös ainakin on tuore)

Dublinissa, perjantaina, 14/11/2025

Jenna Arjas